Sairautta vai kurittomuutta

On arkipäivää puhua lasten ”uhma” iästä, ”kurittomista” lapsista, yleistämistä et ”vanhemmiltaanhan ne oppivat”, ”vapaasta kasvatuksesta”. Mutta entäpä silloin ku kyse onkin sairaudesta joka ei näy päällepäin katsojan silmiin. Kuinka moni pysähtyy ajattelemaan että tuo lapsi onkin ehkä erityislapsi?! vanhemman kanssa joka on vihdoin uskaltautunut kauppaan valtavien ponnistelujen kanssa, mutta palaa itkien auton rattia vasten kun tietämättämöt, ajattelemattomat ihmiset ovat tulleet sanomaan, että kuriton lapsi, huono vanhempi tai pistä sille vaikka porkkana suuhun et hiljenee.

Kun olen tutustunut kymmeniin erityislapsiperheisiin, niin joka kerta heistä jokainen on kokenu mitä uskomattomampia neuvoja tuntemattomilta, sukulaisilta tai läheisiltä ystäviltä. Suurin osa erityislapsista, mukaan lukien omani kärsivät aistiherkkyyksistä. Se tarkoittaa että kuulee sellaisia asioita ympäristöstä mitä me tavis ihmiset emme voi kuulla. Se voi olla lampun sirinä, kassakoneen kilinä ym. Kun ääniä on joka paikassa ne kuormittavat mielen hetkessä. Lisänä siihen erillaiset tuoksut. Joku haisee hajuvedelle, mausteelle, teräkselle, muoville, nahalle…niitten yhteinen voimakas tuntemus saa tuntemaan päänsärkyä ja kirvelyä nenässä…usein autistinen lapsi näkee niinkuin monet muutkin asioitten yksityiskohdat. Näkö tarkentuu niihin voimakkaasti. kun sairauteen liitty ymmärtämisen vaikeus, hän kuulee ympärillä sorisevaa puhetta joka ei lakkaa koska ei osaa suodattaa sieltä hänelle kuuluvaa. Suurinosa ei osaa hallita omaa pettymystään joka ilmenee esim voimakkaina reaktiona häviöihin tai ettei joku asia tehdä niinkuin hän itse haluaa tai iloa koska ne aiheuttaa valtavia aistisäätelyn pulmia kaiken tuon ympärillä olevan kuormituksen lisäksi. Jolloin usein kuulee toisten sanovan, että kyllä minä opetan oman lapseni kestämään häviönsä ym. mitä ajattelet tässä vaiheessa. Olisiko tämä kaikki syynä siihen että sinua ei ole kuritettu, että vanhempasi olisi huonoja vanhempia vai tuntisitko että ehkä sinäkin saisit raivarin? Miltä sinusta tuntuisi kun äitisi yrittäisi saada sinua rauhoittumaan rauhoittavalla puheella ja joku ihminen joka tuoksuisi erillaisille tai jonka kosketus tuntuisi kivulta tai joka muutenkin tuntuu vieraalta tulisi sanomaan sinulle et ” ole hiljaa”, ”saisit saada selkääsi”, ” tuollaisia niistä tulee vapaa kasvatuksella”. Ikävä kyllä, tämä on arkipäivää. Entäpä reaktiot epäonnistumisesta. Ajatteletko että ne johtuu esim sairaudesta vai onko lapsi vaan kasvatettu pumpulissa. Eräs terapeutti sanoikin minulle hyvi että ”tälaisen lapsen elämä on yhtä pettymystä. Jos on vaikka peli mistä lapsi voi kokea hetken huojennuksen kuormituksiinsa voittamalla, onko se niin paha että annat hänen voittaakin. Että tuo loppu päivä menisi vähemmillä kuormituksilla, koska hän ei kykene oppimaan sietämää pettymystä häviöön ehkä koskaan vaikka tekisit mitä” Mistä se johtuneekaan et ihmiset joilla ei ole omakohtaista kokemusta antavat parhaimmat diagnoosit ja neuvot. Ehkä seuraavalla kerralla kun näet lapsen tai nuoren huutavan, riehuvan tai itkevän et tuomitsekaan heti, vaan mietit voisiko sittenki olla kyseessä rakastavat vanhemmat jotka tekee kaikkensa. Lapsi joka on valtavan ihana ja rakastettava mutta sairautensa vuoksi erillaiset tilanteet pelottaa ja saa käyttäytymään uhkaavasti. Lapsi joka reakoi voimakkaasti asioihin, ei tahallisesti vaan aistisäätelypulmien takia. Ehkä myös joskus pysähdyt hetkeksi miettimään ettei kaikki lapset vaan opi kantapään kautta tai tee asioita tahallaan. Ei kaikki johdu siitä ettei lasta ole opetettu, kuritettu. Todennäiköisesti tällaisen lapsen taustalla vanhemmat ja terapeutit tekevätki ympärivuorokautista opetusta ja yrittävät olla aina askeleen edellä lapsen toiminnassa mutta eipä ihme että erityislapsiperheillä on halu eristäytyä. Kun ei enää jaksa ympäristön tuomaa kuormitusta. Ei sanoja jotka satuttavat. Ei ihmisiä jotka yrittävät laittaa oikeat ongelmat kurittomuuden piikkiin. Ihmisiä jotka sanovat ” se on vaa uhmaa, ja kohta se menee ohi, tai vitsalla niistä selvii, kyllä se ensi kerralla on kovempi, ku oppii kantapäänkautta, kyllä MINUN lapseni saa oppia toimimaa eritavalla. Mutta se vaan kun ei katoa mihinkään. Tämä ”uhma”kestää läpi iän. Ja se vaatii rakkautta, ymmärrystä, hyviä hermoja, rauhallisuutta, lempeyttä ja opettamista. Sitä että hyväksyt hänet sellaisenaan,omina erityispiirteinään. Etkä pistä häntä tämän maailman muottiin.

 

Tietoa kirjoittajasta

dragonfly

Olen hieman päälle kolmekymppinen perheenäiti. Asustelen kahden poikani ja teinivuosien rakkauteni aviomieheni kanssa yhdessä kissan, käärmeen ja kahden marsun kanssa. Rakastan runojen kirjoittamista, leipomista ja sisustamista. Meillä on erityislapsi ja pieni taapero jotka tuovat arkeemme aivan oman säväyksen. Niimpä kirjoittamiseen ei aikaa aina riittäne vaikkakin asiaa olisi. Mutta kirjoitukseni tulee sisältämään sisustusta, leipomista, ajatuksia vaikeuksien ympäröimänä, vakavasti sairastumisesta, onnen hetkistä ja maailman kysymyksistä, erityislapsen tuomista haasteista ja äitiydestä kaunistelematta sitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *